Korgonthurus - Marraskyyneleet

Kuu hyväilee rakastaan
Loistollaan siunaa maitaan
Metsä syleilee lampeaan
Joka peilaa hänen kauneuttaan

Pakkanen huokaa puhaltaa tuuliaan
Laineet tanssittavat kylmää valoa
Alastomat puut talven kynnyksellä
Odottavat valkeaa lunta ikävöivät

Unettoman aurinko vedessä sameassa
Suutelee kasvoja kalvenneita
Kyynelin ikinukkuvaa lohduttaa
Jäähyväisensä jättää lapselleen
Ja päästää vajoamaan syvyyteen

Korppivanhuskin on saapunut katsomaan
Ottaa osaa laulullaan
Kun kuu viimein surultaan
Loihtii ensilumen pohjolaan

Jää luo taidettaan
Tekee upeita veistoksiaan
Kylmä hauta saa kattonsa
Ja pohjassa uinuva rauhansa

Täällä kukkii ainoastaan kamaluus
Kelmeä hohto lopun näyttämöllä
Joka tyhjyydessään loistaa

Piina versoaa kuolleesta lihasta
Kietoutuen ympärille elon jäänteiden
Kangistuneisiin raajoihin lujasti takertuen
Paksua seittiään kutoen

Kalma yskii saastettaan
Laulaa sairaalla tavallaan
Syöpäiset keuhkot tyhjentäen
Homeisen ilman vapauttaen

Mustan usvan kohdussa
Mielen syvimmät varjot heräävät
Sairaudet saavat syntynsä
Kynsien tiensä vapauteen