Horna - Merkuriana

Kannustan vainoamaan
Vihaamaan, ruokkimaan
Sielujanne väkivallan
Hekumalla
Vuodattamaan verenne
Hänen nimissään
Kaikessa kurjuudessaan
Ihminen on vain ruoska
Jolla Saatana sivaltaa
Jumalanne kavoja
Ja joihin viilletyistä
Haavoista universumin
Saastaisin koira nuolee
Pyhää verta janoonsa
Sadat ja sadat tuhannet
Kieltävät oman sielunsa
Nielevät ylpeytensä
Kuten lääkitsevät haavojaan
He rypevät tutuissa loukoissaan
Koskaan näkemättä eteenpäin
He katsovat ja katsovat
Sokeina Jumalan valosta
Kannustan vihaamaan
Raiskaamaan sydämenne
Mustan Herran pimeydellä
Uhraamaan Hänen nimissään
Pahaa enteilevällä tiellä
Ja sen yllä ei loista Daavidin tähti
Ei risti Golgatan kummuilta

Rituaali ja rukous
Mustan energian syke
Negatiivinen virtaus
Tuhovoiman valjastus
Absoluuttinen viha
Sormenpäistä kipunoi
Kiivaana sihisevä raivo
Odottaen tilaisuuttaan
Musta liekki kämmenellä
Sydän karrella rinnassa
Rituaali ja rukous
Baphometin siunaus
Ikuisuuden veriset arvet
Ääriään myöten auki
Ei paluuta entiseen
Rituaali suoritettu

Hiljaisuudessa kuulen luonnon huokaavan
Kuiskaukset kosteassa ilmassa
Usva nousee soisesta maasta
Johon hahmot ihmismäiset piirtyvät
Olennot harsomaiset
Ympärilläni tekevät virtojaan
Henget lävisteni lipuvat
Ja sisäänsä minut verhoavat
Kasvot tutut erottuvat joukosta
Huolestunein silmin seuraavat hiipumistani
Ihmetellen verta lihallani
Voimattomana heidän syleilyynsä vaivun
Muurit hämärtyneet
Maalmoiden väliltä väistyvät
Hyönteiset kulkevat selkääni pitkin
Täällä ilma on kylmempää...

Veri tihkuu läpi katosta
Tummat pisarat kerääntyvät
Sairas polte sisuksissani
Houreilun kuumeinen hiki
Kuiskauksia, vaikerruksen kieli
Tässä pyörivässä huoneessa
Turmeltuneen löyhkä läsnä
Jokainen kynttilä sammunut
Unohdettu ja nimetön muinainen
Lailla salaman tajunnassani
Kouristellen kumarran kuvaasi
Rituaalini liekki ja voima
Pysähtyneen hetken tyhjyys
Muotoaan hakevat varjot
Ääneti nahkansa luovat
Musta limainen kylmyys
Viimeiset vapauttavat sanat
Kieli turvonnut myrkystä
Nieluun ajattoman jumalan
Suljen elämälle sieluni

Haudanhämärästä kuivaan pimeyteen
Öiseen vapinaan ja mustaan horrokseen
Vaivun tuntemusten tuomaan humalaan
Juovun kylmyyden ja syksyn tulemaan
vanhan kivisillan, tumman veden virtaavan
Puisen laiturin ja muistomerkin uhkaavan
Silmät suljettuina näen taakse päivien
Hetkiin joista löysin katseen tähtien
Merkuriuksen veri virtaa
Vuotaa yli maljani (ja)
Sinetöi sen sydämeeni
Huulilleni voitelee
Merkuriuksen rytmi tempa
Syke saattaa tajuni (ja)
Asettaa sen kämmenellesi
Hengityksen viettelee
Merkuriana...
Kivi allani saa ihmispainon taakakseen
Öinen äskel kaikuu hiljaa huomiseen
Jokin on nyt toisin, tunnen, tiedän sen
Ikä painaa luihin teot ihmisen
Kuulen sateen ropinan ja kello raksuttaa
Harmaan arjen airut aamun kirjoittaa
Syksyn sävel pitää kiinni mollistaan
Merkuriana virvoittaa sielun unestaan

Salamat rikkovat pimeyden
Hetkeksi heittävät varjoni seinään
Sade raskas rummuttaa
Yön synkkiä tunnelmia
Haurailla tomuisilla sivuilla
Tulikirjaimet tanssivat
Kirous etsii muotoaan
Juo sieluni energiaa
Puhun kuolleella äänellä
Kuolleen kielen sanoja
Tutkin ja tulkitsen
Kiellettyjä virtauksia
Iho helmeilee kuumuudesta
Vaikka kohme voimistuu
Muinainen kylmä pahuus
Saa sijan kehossani
Salamat rikkovat pimeyden
Paine pirstoo ikkunat
Avaan silmäni yöhön
Täysin hiljentyneeseen
Kuulen kuiskaukset tähdistä
Houreiden seasta salaisuudet
Toisten jumalten alttarilta
Virtaa veri sydämeeni

Isä, sinun katseesi alla
Veriteot puhuvat
Sinun siunauksesi myötä
Roihuaa musta liekki
Risti käännetty helvettiä kohti
Rukoukset sinun nimissäsi
Ylitse muiden olet yksi
Herramme Tuhontuoja
Sinun aikasi on nyt ja ainaisesti
Ottaa oikeutettu kruunusi
Satu juutalaisten kuninkaasta
On saavuttanut ehtoopuolensa
Kurja vapahtaja ihmiskunnan
Toi vain orjuuden mukanaan
Ihminen ei elä rauhasta koskaan
Sodan siipien havinaa
Tuot valon ihmisyyden kurjuuden varjoon
Läsnä alusta aina päivien loppuun
Olet tie joka siintää ikuisuuteen
Mutkitellen täynnä mahdollisuuksia
Olet totuus jonka kirkkaus korventaa
Sydämeeni sarvikruunusi leiman
Olet elämä vailla kirousta
Ilman luonnotonta logiikkaa

Heidän silmänsä kiehuvat
Siitä mustasta kirkkaudesta
Jossa Saatanan riehuvat
Liekit lyövät kohti taivasta
Ja se valo talven keskellä
Ei tuo, ei lupaa elämää
Vaan päättää aikakautenne
Sen loppua ylistää
He juovat sokeutensa viiniä
Joka katkerana korventaa
Heidän katseensa ei kestä nähdä
Kerran langenneen loistoa
Verikyyneleiden tie
On vihdoin totuudessa heidän
Ja se tie on päällystetty
Orjantappuroin ja veitsin ruosteisin
Hukutan itseni siihen virtaan
Jonka juuret ovat saastuneet
Heidän naisiensa lapsivesien
Huuhtomina
Sillä tästä elämästä
En etsi lohtua, en onnea
Kannan Hänen soihtuaan
Kuvaa Hänen vallastaan
Ja vaikka hukunkin
Nousen, tiedostaen sen
Kauttani Hänen sanansa
Kumpuavat saarnaten
Uuden valon lupausta
Herruuttansa vaatien
Kuten onkin oikeutettu
On aika nousta sarvien

Astu sisään tähän Suureen Huoneeseen
Huone, jossa eivät pala kynttilätkään
Vihamielisyys käy kylmin viilloin ihmiseen
Tukahduttaa toivon syleilynsä hämärään
Katso sisään tähän Suureen Teokseen
Kirja, jonka sanat eivät kerro tarinaa
Vihamielisyys on täällä, aina, jäädäkseen
Kuihtuneiden puiden kolkkoa havinaa
Pääset sisään tähän suureen Runouteen
Kirous, jonka taakkaa kantaa ihminen
Vihamielisyys on saanut sinut omakseen
Inhon syövyttämää kaikki eilinen
Syöksy sisään tähän Suureen Kierteeseen
ilman vastauksia, ilman logiikkaa
Vihamielisyys ei anna aikaa muutokseen
Ainut saatu vastaus kysymykseen katoaa

Ei kukaan muista yhtä orjaa minkään herran varjosta.
Eivät haaskalinnutkaan nuo korjaa raatojanne roudasta.
Ruoska raiskaa sielujanne, juottaa myrkyn kieleltään.
Uskonorjuus – valjaksenne, ihmissaastaa kynsissään.
Kristuksenne, paimen jonka lampailla sydämensä, sodat ruokkivat.
Opetettu on käytös pelkurilla, jonka mieleen valheet tarttuvat.
Kansa Juudean kantaa ristiään, naulat hakattuine heidän sisällään.
Ruoska Saatanan viiltää vihallaan.
Keihäs kyljessään, Jeesus polvillaan.
Ei voimaa sielussaan, nostaa miekkaakaan ja kuten kuningastaan, häntä kohdellaan.

Ruumisalttari
Kammioni keskellä
Rautainen verenlemu
Soihdut seinillä
Saastuneen kohdun huomaan
Ei käperry syntymään
Lapsi siitetty rakkaudesta
Vain Kuoleman voideltu
Per omnia in honorem tuo
Ikuisesti Sinun kunniaksesi
Kuiviin vuodatetun huoran
Lailla sikojen teurastetun
On aika tulla äidiksi äpärän
Helvetin kylmästä spermasta
Kelmeä, turvonnut, sykkivä vatsa
Mädän hedelmänsä oksentaa

Äänet rikkoutuvat
Valkoiseen hehkuun
Katse naulittuna
Totuuden kirkkauteen
Sarvien verivarjo
Lankeaa ylleni
Polttaen sinettinsä
Vihkii sieluni omakseen
Opastan tiesi juureen
Sanojesi äärelle
Pesen itseni valmiiksi
Vaikka silmin puhjotuin
Kuulemaan nja kuuntelemaan
Tähtien takaista kaikua
Tuhontuojan sakramenttia
Mustan Äänen sointua

Ihmisiltä eksyneet ajatukset
Täällä kulkevat kuiskien
Salaisuudet... hautojen varjot
Hiljaisuudesta nauttien
Tämä lehto on kastettu vereen
Synkän uhrin aikoina
Täällä voivat vaipua uneen
Kuolleet linnut parvina
Virvatulet puiden lomassa
Kutsuvat luokseen varjoihin
Mustantyvenen lähteen pinnassa
Kuva viittoo houkutuksin
Öinen metsä ja syksyinen kuu
Vastaanottavat ajatukseni
Kun kuoleman hetki kutsuu
Tänne palaan takaisin

Tuhatkaksisataa vuotta sitten he merten yli saapuivast
Luostareita ja kirkkoja vastaan he aseensa nostivat
Valhalla heidän sydämensä yhdisti
Kun yli vieraiden maiden sodan laulu jylisi
Sotahuudoi he lailla myrskyn taistoon kävivät
Ja Wotanin silmän alla vihollisensa löivät
Taistelun huumassa miekat taittoivat valoa
Ja niittivät juurta jaksain arvotonta eloa
Moni isämme vuosien takaa löysi loppunsa
Mutta ei tuntenut pulaa tai surua kansansa
Sillä täynnä kunniaa oli Pohjolassa kuolemansa
Valkyyriat oppainaan he aloittivat matkansa
Kohti elämää ikuista Valhallan saleissa
Ja kunniaa pyrkimyksiin elämästä voitossa
Kirkkoja poltetaan kuten ennen myös nykyisin
Sillä sydämissä jälleen palaa liekki Wotanin
Ja jonain päivänä vihdoi viemme viimeisen voiton
Kristitty kansa kohtaa kuoleman aamunkoiton