Sg.7 - I

Ajatusten kehdossa
näkyjen ja houreiden karaistamana
Hautaan itsestäni
sen hauraan
sairaan valheen sydämestäni

Anna niiden sanojen
niiden tekojen
niiden tunteiden
täyttää maljani
Ja se on ylitsevuotava

Jakaakseen ikiväärän viisautensa
heille, jotka eivät juovu vallasta
ei kateudesta
sillä Sana on syntyvä valosta

Ajan haudassa
kokemusten ja hurmeen karaistamana
en enää pelkää Открыть страницу с текстом

Päineen, suomuineen, hän veristä valhetta nieli.
Vaikka mahassa potki ja vaisto varoitti,
oli silti muka oikea ja hyvä mieli.

Raakana, suomuineen, me veristä valhetta söimme.
Vaikka kurkussa kihelmöi,
silti tulevaa sinetöimme.

Vedestä suoraan suomuineen, purimme paskaa lounaaksi,
vaikka ei meinannut hammas pystyä,
otimme sen maan tavaksi.

Evineen, suomuineen, kohti totuuden ääntä aina uudestaan.
Mikä se niin taas hulluksi vei,
että järkevät miehet luopui totuudestaan? Открыть страницу с текстом

Kärsimyksen kestäminen on hyve, estäminen toinen,
turhaan emme sonnassa ryve,
kohta revitty ihosta on loinen.

Joka viisaudetta lakia lukee,
ja heimoja valheella ohjaa,
hän kaiken kansan tuskaa tukee,
ja vie sen kohti pohjaa.

Siis salailun ajan on jäätävä taa,
järjen vuoron on tultava nyt.
Jos jatkuu samaa rataa,
on historiamme pian päättynyt. Открыть страницу с текстом